Olen Hanna Nykänen ja aloittelen pienimuotoisesti espanjanvesikoirakasvatusta kotonani Tampereella.
Pienestä pitäen olen touhunnut aktiivisesti eläinten kanssa. Suurimman osan elämästäni olen viettänyt hevosten parissa. Aktiivista ja vähemmän aktiivista ratsastusuraa on kertynyt jo 20 vuotta. Ilman hevosia en vieläkään oikein osaa olla. Tällä hetkellä tallissa heiniä rouskuttaa oma kasvattini, puoliveritamma Sera.
Haaveenani on ollut oma koira lapsuudesta lähtien. Vuonna 2002 oma elämäntilanne oli sellainen, että oman koiran osto oli mahdollinen. Vuoden pohdittuani rotua meille saapui perroneiti Viivi. Rotu ja koiraharrastukset veivät minut aktiivisena eläinharrastajana mukanaan. Viivin kanssa on tullut kierrettyä muutamat näyttelyt, TOKOa ollaan harrasteltu Tamskin riveissä ja rauniohakuun tutustuimme PPK:n kursseilla. Keväällä 2008 aloitimme Viivin kanssa agilityn, joka on ehdottomasti osoittautunut meidän lajiksi.
Vuonna 2006 Viivi synnytti kotonani kahdeksan pientä vesiäisen alkua. Pennut rekisteröitiin Viivin kasvattajan kennel Green Perry'sin nimiin. Pentueesta kotiin jäi ainut musta pentu, Mingo.
Ensimmäinen Pacoritas- pentue näki päivän valon 04.12.2008. (Koirista enemmän omilta sivuiltaan)
AI MIKSIKÖ ESPANJANVESIKOIRAT?
Etsin koirarotua, jonka voin ottaa mukaani minne tahansa ja joka tulee muiden koirien kanssa hyvin toimeen. Koiran pitää jaksaa viettää päivittäin monta tuntia kanssani tallilla, toisinaan joskus kovallakin pakkasella ja toisinaan helteessä. Koiralta piti löytyä palava into työntekoon ja laajat rotukohtaiset harrastusmahdollisuudet. Yksi tärkeimmistä kriteereistä oli, että koiralla pitää olla myös oma tahto. Kun Viivi oli asunut kanssani vuoden, huomasin, että Viivillä oli kaikki nämä ominaisuudet. Espanjanvesikoirien aktiivisuus, älykkyys ja huumorintaju ovat edelleen parasta mitä voi koiralta odottaa. Ne ovat enemmän kuin koiria. Rotuvalintaa ei ole tarvinnut koskaan katua!
KASVATUSTYÖNI TAVOITTEET
Jalostukseen tulen käyttämään vain terveitä koiria, joilla on rodunomainen luonne ja käyttöominaisuudet, ulkomuotoa unohtamatta. Koska espanjanvesikoirilla jalostuspohja on suppea, pyrin omilla jalostusvalinnoillani turvaamaan rodun geneettisen monimuotoisuuden.
Etsin kasvateilleni ja sijoituskoirilleni aktiivisia ja rakastavia koteja, joissa pennut kasvavat rakkaudella ja johdonmukaisella kasvatuksella yhteiskuntakelpoisiksi koiriksi. Toivon, että perrot aktiivisena työkoirarotuna pääsevät toteuttamaan viettejään ja taipumuksiaan erilaisten harrastuksien parissa.
Hyviä hetkiä koirienne ja harrastustenne pariin!!